2014.03.02 - sotaratsun selässä

Vihdoin viimein, 7 viikon jälkeen Australiaan saapumisesta, sain hommattua pyörän. Aika tuskastuttavan pitkä aika ilman moista menopeliä näin jälkikäteen ajatellen. Nyt kun se on alla, niin ihmettelee kyllä kuinka sitä viitsi noin pitkän aikaa olla pyörimättä ympäri. Tietysti kun kaikki on uutta niin helposti pystyy unohtamaan moisen detskun. Mut nyt kyl tuntuu että olispa ollu tännekin adjustoituminen helpompaa jos olis vaikka tokalla viikolla hoitanu homman.

Tuli hankittua menopeli gumtreestä käytettynä. Vastailin noin kymmeniseen ilmoitukseen kiinnostuksestani, mutta aika nihkeesti tuli vastauksia takas. Liekö sitten kun puolissa caseista koitin tinkaa hintaa heti alaspäin. Kuuleman mukaan Sydneyssä on vaikea saada käytettyä pyörää. On niin paljon halukasta jengiä ja läpimatkaaja että kysyntä on kova. Ja muutenkin jengi tsygää täällä paljon. Näin sanotaan ainakin. Musta näyttää että kohtuullisesti muttei mitenkään överisti. 

Kyl mun pyörä tänki menopelin voittaa! Ja jäi viivalleki, ku autoliikenne ei o täs(säkään) stadis sujuvaa.

Käytettynäkin kunnon pyörät oli listattu tonniin tai yli, ja hyvää pyörää uutena nyt ei viittinyt ostaa. Olis maksanut sen tonnista kahteen. Nyt sitten löyty 2000-luvun alun riisuttu maastopyörä, hyvä runko ja ookoo osat ilman mitään lisätauhkaa. Myyjänä alan harrastaja, maastotsygäilijä, niin pysty ostaa suht huoletta kun näki ja tiesi että pyörä hyvässä kunnossa ja laadukas. Iso miinus pienestä koosta, snadi 26-tuumanen jossa vain lyhyt satulatanko. Mutta koska pyörä oli saatava, ostin sen hinnalla 300 dolsua ja hyvä näin. Heti ostamisen jälkeen kyllä epäillytti että olis ollu parempi ostaa semmonen joka on ajokelpoinen heti, ettei tarvi säätää. Satula oli niin alhaalla että ajaa piti polvet suussa. Mut näin se on, kun tekee jotain niin sen päälle säätäminen luonnistuu helpommin ja varmemmin, jos panttaa minkä tahansa homman alottamista niin helposti viikot vyörii ilman että tekee yhtään mitään.

Mikä-lie-silta syvämmällä Parramatta Riveriä. Olipas vaikea löytää kevyen liikenteen väylää yli mutta kun gepsi ei kerro niin kysyvä löytää!

Ja säästipä heti keskiviikosta alkaen sitten junalipun hintaa. Eka reissu pyörällä alko siinäki mielessä hyvin että saman tien oli pystyssä poliisin tehovalvonta ja Harbour bridgen kohdalla joutu ratsiaan ja puhutteluun. Eihän mulla kypärää vielä ollut ja niinhän se on että sen laki vaatii. Ei saanut sentään sakkoja, tyhmä ulkkari - kortti pelattu ekan kerran. Ja sitten citystä kalliilla Spessun pyöräilykypärä.

Kun olin tuskaillut 3 duunimatkaa ihan liian snadilla pyörällä, niin sitten seuraavana lauantaina maaliskuun ekana päivänä käväsin hoitamassa pyörän parempaan kuosiin. Kyl se vähä vitutti kun kaikki ajo ohi kun ei vaan pienellä pyörällä pysty ajaa kummosta vauhtia. Ensimmäinen pyöräliike, vaikkakin netissä näytti hyvältä, oli aika kälynen. Bränikät merkit, mutta vähän varaosia ja tylyä henkilökuntaa. Näin se tuppaa olee että jos kama on elitistä, niin sitten käytöskin on sitä. Sama ilmiö havaittu monen muun tuotteen ja tavaran kohdalla. Ei ilmeisesti sitten oo asiakkaista pulaa. Ei tatvi toistn mennä (http://www.bikebug.com/). Toinen olikin sitten parempi, paljon varaosaa, halvemmat hinnat, ja rennompi meno. Sieltä tarttu mukaan uus satulaputki, valot, pumppu, juomapullo ja Garminille teline. http://99bikes.com.au/. Kolmen sadan pyörä muuttu kypärä mukaanluettuna viidensadan pyöräksi.

Reitti. Tuntu kyl pidemmältä, ehkä johtuen snadista pyörästä jolla matkavauhti ei mahottomaks kiihdy plus vajaavaisesta tankkauksesta. Ja tietty tietosesta lepposesta vauhdista, eihän sitä muuten mitään näe.

Ja vihdoin sitten sunnuntaina pääsi pyöräretkelle! Ah, vapaus. Ei tartte olla bussin tai junan orjana sen suhteen että millon lähtee ja tarkalleen ottaen mihin suuntaan. Ihan eri fiilis. Oikeesti tuli semmonen olo että jokin palanen loksahti paikalleen, että on kokonaisempi taas, ja että Australia kuuluu enemmän mun maailmaan. Jos jotkut kokee että auto on ruumiin jatko, niin kyl täs tapauksessa pyörä on sitä mulle. 

Parramatta Riverin pohjoispuolta, kyllähän tuolla rannalla kelpaisi asua.

Kelikin oli lähtiessä oikein hyvä. Puolipilvinen, lämmin. Maasto on kyllä todella mäkistä. Tuntuu hurjalta ajaa tolla tsygällä joka on kuitenkin liian pieni, ohuilla nakeilla ja v-jarruilla, yli 50 kilsaa tunnissa mäkeä alas, joka ei oo kuitenkaan ihan suora ja autot suhaa ohitte vähän holtittoman olosesti, ja kun vieläkin koko ajan joutuu miettimään vasemmanpuoleista liikennettä ja sitä että miten kaikki toimii vieraassa liikennekulttuurissa. Ja sitten tietty pitää hetkessä polkea samanlainen nousu. Mut eipä tuo harmita, kuntoa vaan lisää, ja uudentyyppistä kokemusta.

Pyöräilylenkki ei ollu kovin pitkä, eikä supermielenkiintonen, mutta oli kiva nähdä uutta seutua. Vajaa kolmisenkymmentä kilsaa, ja Sydneyn halkovaa Parramatta Riveriä nuollen. Pakko kyllä todeta että hulppeita lukaaleja ja alueita tuon varrella, jos olis  miljoonat tilillä niin tuonne vaan asumaan. Ei ehkä oo ihan sisäistänyt sitä kuinka makeita mestoja täälläkin on, sillä tavalla että näkymät kaupunkiin ja kaikki lähellä, mutta kuitenkin sitten miltei trooppista ilmastoa ja lämpöä ja luontoakin lähellä. Pitäis mennä enemmän viettää aikaa rannoille ja ulos, lueskelemaan ja pelailemaankin moisille alueille eikä esimerkiksi hoitaa tuota aktiviteerausta sisätiloissa. Kun kerta ei ole pakko. Ei ulkona ole kylmä illallakaan. 

Sade jo miltei päällä, mutta tekipä satama-alueesta ja tehdashalleista mielenkiintosen näkösiä.

Tännepäin Sydneytä ei tartte monasti eksyä, tehdashallia ja Tattarisuon-tapasta aluetta. Toisaalta onhan näis oma viehätyksensä, mutta liikennettä liikaa kyl.

Puolivälissä matkaa alko satamaan, aika sopivasti kun oli jo kääntynyt kotia kohti. Siinä sitten valotkin pisti testiin että näkyy liikenteessä paremmin. Täällä monella on tapana pitää valoja päälle vilkkumassa ihan merkinantomielessä keskellä päivääkin. Mikä on kyllä ihan järkevää liikenteen seassa. Pitäis varmaan itekin ruveta tekee. Tietty siinä kyl sitten valot kuluu nopeasti, nytkun tuli ostettua tollaset akulliset joihin ei akkua voi vaihtaa.

Matkan loppuosa meni torstain pitkän lenkin seutuja, Darling Harbourin kautta joka on ihan Cityn kupeessa. Ehkä tuolta löytyvässä merimuseossakin jossain välissä voisi käydä.

Note to myself. Kun saapuu vähänkää pidemmäks aikaa mihin tahansa mestaan niin pitää hankkia pyörä jatkossa välittömästi. Avaa uutta paikkaa ihan toisella tavalla. Oikeestaan jos menee lomallekin johonkin missä on ees välttäviä teitä, kaheks viikoks, niin sieltäkin pitää jatkossa varmistaa kakspyöränen lihasmoottoriaparaatti.